Päätoimittaja Ville Pohjonen
Tiistai 7. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Riku, Rikhard

Karjalainen: Palkkaturvaa tarvitaan odotettua enemmän

STT 4.9 2010 05:04:33

Palkkaturvaa tarvitaan tänä vuonna selvästi odotettua enemmän, kertoo sanomalehti Karjalainen.

Lehden mukaan palkkaturvaa oli viime kuun loppuun mennessä maksettu Suomessa yhteensä 25,3 miljoonaa euroa. Se on 2,5 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan ja ylittää selvästi budjetoidun tason.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä arvioidaan, että koko tänä vuonna palkkaturvaa kertyy maksettavaksi noin 38 miljoonaa euroa, mikä on tämän vuosituhannen ennätys.

Palkkaturvaa budjetoitiin tälle vuodelle koko maassa 29,5 miljoonaa euroa.

Palkkaturva on lakisääteinen järjestelmä, joka takaa työntekijälle palkan, jos työnantaja ei voi sitä maksaa. Kyseessä on tällöin usein yrityksen konkurssi tai muu maksukyvyttömyys. Palkkaturvan maksaa valtio.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat