Päätoimittaja Ville Pohjonen
Tiistai 7. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Riku, Rikhard
Ison Pajan vaalivalvojaisissa maaliskuussa 2007 tuloksia jännittivät muun muassa Eero Heinäluoma (vas.), Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen. Kuva: Lehtikuva / Sari Gustafsson

Ison Pajan vaalivalvojaisissa maaliskuussa 2007 tuloksia jännittivät muun muassa Eero Heinäluoma (vas.), Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen. Kuva: Lehtikuva / Sari Gustafsson

Yle: Ruotsinkielinen Yle vähentää 20–25 työpaikkaa

STT 3.9 2010 10:30:19

Yleisradion ruotsinkielisistä toimituksista vähennetään 20–25 työpaikkaa ensi vuonna, yhtiö kertoo nettisivuillaan.

Ohjelmayksikön johtaja Annika Nyberg-Frankenhauserin mukaan tulossa ei ole irtisanomisia. Vähennykset hoidetaan eläkeratkaisuilla ja uudelleensijoitteluilla.

– Ilman henkilöstävähennyksiä emme selviydy ensi vuoden budjetista, Nyberg-Frankenhauser sanoi STT:lle.

Säästöt tehdään pääosin ohjelmistoa karsimalla. Vähennysten aikataulu riippuu ensi vuoden tv-maksusta, josta ei ole vielä päätetty.

Radio Vegan lifestyle-ohjelma Sissi lopetetaan ja tv-ohjelma Uteliv tehdään vastedes ulkoa ostetusta aineistosta.

Yle jatkaa säästöjään syksyn aikana. Yhtiössä on odotettavissa lisää lopettamis- ja ulkoistuspäätöksiä.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat