Päätoimittaja Ville Pohjonen
Tiistai 7. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Riku, Rikhard

Hannu Nikanderin Eläintarha salolaisgalleriassa

Salon Seudun Sanomat 6.9 2010 19:14:40

Kuusjokelainen kuvataiteilija Hannu Nikander on tuonut eläintarhan Saloon. Galleria Lillanissa on esillä syyskuun loppuun saakka Nikanderin uusia eläinaiheisia maalauksia.

Vain yksi näyttelyn maalauksista on ollut aiemmin nähtävänä, orankiaiheinen ”Unta ja unelmia” oli mukana runsas vuosi sitten Yrjö Liipolan taidemuseossa Koskella.

Eläimet ovat hallinneet Nikanderin tuotantoa jo lähes parin vuosikymmenen ajan. Ensimmäisen eläinaiheisen näyttelynsä taiteilija piti Turussa 1992, sen jälkeen näyttelyitä on ollut kymmeniä. Myös Salo on päässyt useaan otteeseen näyttelyn pitopaikaksi.

Nikander sanoo itsekin hieman hämillään, että eläimet eivät kyllästytä häntä. Niistä löytyy riittämiin aihetta ja haastetta. Eläinhahmo tarjoaa mahdollisuuden kertoa asioita.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat