Päätoimittaja Ville Pohjonen
Tiistai 7. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Riku, Rikhard

Salon taiteilijaseura valmisti Taidepakin

Salon Seudun Sanomat 4.9 2010 16:07:35

Salon taiteilijaseuran jäsenten töistä on koottu Taidepakki,joka lähtee kiertämään pitkin ja poikin Saloa. Taidepakissa on teoksia 12 taiteilijalta. Taidepakki on tarkoitettu lapsille ja nuorille.

– Tarkoituksena on, että Taidepakki kiertää viitisen vuotta Salon kouluja, päiväkoteja ja myös perhepäivähoitopaikkoja. Salo on täynnä gallerioita, kertoo asiaa ideoimassa ollut Annika Tavasti.

Taidepakille löytyy tätä kautta uusia gallerioita lähemmäs parisataa. Ensimmäiseksi näyttely suuntaa jo kuluvan syksyn aikana Somerontien suuntaan. Taidepakki pysähtyy noin viikoksi yhteen paikkaan

Reitille osuvat koulut ja päiväkodit saavat pakin kummitaiteilijoiden saattelemana. Kummitaiteilijoina toimivat syksyn aikana taidegraafikko Tea Tikka, kuvataiteilija/kuvittaja Keanne Van De Kreeke, valokuvaaja Andrea Vannucchi ja kuvataiteilija Suvi Toivoniemi.

Taidepakin sisällöstä vastaavat lisäksi Hannu Nikander, Liisa Kanerva, Aino Toivettula, Piia Lehti, Jaana Heikkinen, Liisi Huotari, Hanna Lamnaouer ja Jaana Houessou.

Taidepakki on osa Salon kaupungin sivistyspalveluiden tarjoamaa laaja-alaisen kulttuurikasvatuksen Polku-hanketta.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat