Päätoimittaja Ville Pohjonen
Tiistai 7. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Riku, Rikhard

80-vuotias Jorma Panula julkaisi kirjan Atso Almilan kanssa

STT 3.9 2010 15:45:13

Vastikään 80 vuotta täyttänyt kapellimestari, akateemikko Jorma Panula on kirjoittanut kirjan yhdessä kapellimestari Atso Almilan kanssa. Vaistoa on vaikia opettaa (Teos) julkistettiin Kuopiossa perjantaina.

Kirja kokoaa yhteen tekijöiden keskusteluja kapellimestarin työstä, opettamisesta, musiikista ja elämästä. Omia puheenvuorojaan saavat Almilan, 57, lisäksi myös monet muut Panulan tunnetut oppilaat.

Almilan mukaan Panulan toiminnassa on aina ollut merkittävää läsnäolo: hän on ollut oppilailleen sekä isähahmo että taiteellinen isä, jolta on saanut käytännön tukea myös hankalissa elämäntilanteissa.

Kirja on tarkoitettu tavallisille lukijoille, mutta se sisältää myös yksityiskohtaisia ammattiteknisiä osia.

– Ne kohdat voi hyvin hypätä yli, tekijät kehottavat.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat