Päätoimittaja Ville Pohjonen
Torstai 23. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Aslak

Fortum aloittaa myrskykorvausten maksun

Salon Seudun Sanomat 26.1.2012 15:44:46

Fortum ryhtyy hyvittämään ensi viikolla vakiokorvauksia Tapani- ja Hannu-myrskyjen vuoksi yli 12 tuntia sähköttä olleille asiakkaille. Vakiokorvaukset otetaan huomioon tulevissa sähkölaskuissa.

– Vuodenvaihteen myrskyt aiheuttivat poikkeuksellisen laajoja sähkönjakelun häiriöitä, ja vakiokorvauksia hyvitetään yhteensä noin 160 000 Fortumin asiakkaalle, asiakkuusjohtaja Timo Jutila Fortumista kertoo.

Asiakkaan valitsema laskutusrytmi määrittää hyvityksen ajankohdan ja korvaus hyvitetään seuraavassa laskussa. Asiakkaat, jotka ovat valinneet tiheimmän laskutuksen, saavat hyvityksiä helmikuun laskussa. Vastaavasti esimerkiksi ne asiakkaat, joiden sähkölasku erääntyy vain kahdesti vuodessa, saavat hyvityksen viimeistään syksyllä.

Vakiokorvaus hyvitetään tulevien laskujen loppusummasta. Hyvityksen suuruudesta riippuen se voi jakaantua useammalle laskulle.

Vakiokorvaus maksetaan yli 12 tunnin yhtäjaksoisesta verkkopalvelun keskeytymisestä.

Vakiokorvausten saamiseksi asiakkaiden ei tarvitse erikseen tehdä korvaushakemusta Fortumille. Korvauksia maksetaan tietoon tulleiden sähkönjakelun keskeytystä koskevien tietojen perusteella. Korvauksen enimmäismäärä sähkökatkoa kohden on 700 euroa.

Vahinkotapauksissa, kuten esimerkiksi silloin, jos pakasteita on sulanut sähkökatkon takia, on suositeltavaa olla yhteydessä omaan vakuutusyhtiöön korvausten selvittämiseksi.

Jos sähkön laatu on ollut virheellistä ja esimerkiksi nollavika tai pitkäaikainen yli-/alijännite on vaurioittanut laitteita, Fortum korvaa asiakkaille vioittuneet laitteet. Nämä tapaukset käsitellään yksitellen asiakkaan Fortumille tekemän erillisen vahinkoilmoituslomakkeen perusteella.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille


Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat