Talebanon halunnut selvityksen Afganistanin sodan siviiliuhreista. Kuva: Lehtikuva / AFP
Karzai valmistelee neuvotteluita talebanien kanssa
STT 4.9 2010 15:19:51
Afganistanin presidentti Hamid Karzai perusti lauantaina neuvoston, jonka tehtävänä on aloittaa rauhanneuvottelut Taleban-liikkeen kanssa. Neuvostoon nimitetään heimojohtajien lisäksi entisiä talebaneja.
Karzai kertoi, että neuvoston jäsenet valitaan eri puolilta maata ja he edustavat kaikkia väestöryhmiä. Mukana on myös naisia. Jäsenten nimet julkistetaan ensi viikolla.
Neuvoston perustamisesta päätettiin jo kesäkuussa perinteisessä heimokokouksessa loya jirgassa.
Taleban-liike on aiemmin torjunut kaikki neuvottelutarjoukset. Talebanien mukaan sopimusta ei voida tehdä ennen kuin kaikki Yhdysvaltain joukot vetäytyvät maasta.
Talebanit hallitsivat Afganistania syksyllä 2001 alkaneeseen sotaan saakka.