Pääministeri Kiviniemi aikoo kutsua eduskuntaryhmien puheenjohtajat syksyllä miettimään Suomen rauhanvälitystoiminnan kehittämistä. Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
Kiviniemi torjui kummastelun pääministerin valinnasta
STT 4.9 2010 11:11:35
Pääministeri Mari Kiviniemi torjuu presidentti Tarja Halosen kummastelun viimekesäisestä pääministerin valintatavasta. Kiviniemi sanoi Ylen Ykkösaamussa, että hänen mielestään kaikki meni perustuslain mukaan.
Halonen huomautti eilen pitämässään puheessa, että eduskunnan ja eduskuntaryhmien rooli uuden hallituksen muodostamisessa jäi aika muodolliseksi. Hänen mukaansa hallituspuolueet delegoivat valinnan keskustan puoluekokoukselle.
– Pitää muistaa, että sekä pääministeriehdokkaat että presidenttiehdokkaat valitaan aina puoluekokouksissa, Kiviniemi vastasi.
Eilen keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli pohti HS:n verkkosivulla, oliko kyseessä kaipuu vanhaan aikaan, jolloin presidentillä on vahvempi rooli hallituksen muodostamisessa.
Pääministerin ulkopoliittinen rooli on korostunut EU:n Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen. Pääministeri mm edustaa ainoana Suomea unionin huippukokouksessa.
– Jos meillä on näitä kolmas maa -huippukokouksia, niiden suhteen tietenkin pitää tapauskohtaisesti katsoa, että tietyissä tapauksissa voi Suomen edun mukaista olla, että jos pääministeri ei pääse, tasavallan presidentti voisi osallistua, Kiviniemi sanoi.