Päätoimittaja Ville Pohjonen
Tiistai 7. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Riku, Rikhard

Salolainen rattijuoppo oli vangittuna yli kaksi viikkoa

Salon Seudun Sanomat 30.7 2010 14:00:36

Yli kaksi viikkoa vangittuna ollut salolainen rattijuoppo vapautettiin perjantaina. Käräjäoikeus määräsi 49-vuotiaan miehen kuitenkin matkustuskieltoon, ja hänen autonsa pysyy takavarikoituna.

Mies vangittiin heinäkuussa sen jälkeen, kun hän oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta jo viidennen kerran kesän aikana. Mies oli muun muassa ajanut liikennevaloissa toisen auton perään ja paennut kolaripaikalta.

Käräjäoikeus piti miestä vangittuna rikoskierteen katkaisemiseksi. Poliisin mukaan mies oli vaaraksi muille tielläliikkujille. Mies oli ollut ajokiellossa jo helmikuusta lähtien, mutta se ei pitänyt häntä poissa auton ratista.

Rattijuopon vangitseminen on varsin harvinaista. Salossa tapaus oli ensimmäisiä ellei peräti ensimmäinen.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat