Päätoimittaja Ville Pohjonen
Tiistai 7. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Riku, Rikhard

Venäjän palosavut häipyvät Jäämerelle

Salon Seudun Sanomat 29.7 2010 20:24:53

Venäjän metsäpaloista Suomen ilmaa pilaamaan tullut palosavu ehtii perjantaiksi jo Lappiin. Sieltä savu häipyy Jäämerelle, jolloin ongelman uskotaan olevan tällä erää ohi Suomen osalta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Etelä-Suomessa savu haittasi pahimmillaan torstaina, jolloin ilmanlaatu heikkeni jopa niin huonoksi, että arveltiin herkimpien ihmisten voivan kokea terveyshaittoja.

Terveysviranomaiset ohjeistavatkin riskiryhmiin kuuluvia hakeutumaan ainakin päivän helteisimmäksi ajaksi viilennettyihin sisätiloihin, kun savuhaitta on pahimmillaan omalla kotiseudulla. Ikkunatuuletus voi olla tarpeen, ellei viilentävää ilmanvaihtoa ole. Riskiryhmiin kuuluvat esimerkiksi iäkkäät keuhko- ja sydänsairaat. (STT)

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat