Päätoimittaja Ville Pohjonen
Sunnuntai 20. toukokuuta 2012. Nimipäivät: Lija, Karoliina, Lilli

Väyrynen on väsymätön haastaja

Salon Seudun Sanomat 9.2.2012 04:55:30

Keskustan kunniapuheenjohtajan Paavo Väyrysen veri vetää taistelun tuoksinaan. Huippusuoritus presidentinvaaleissa on kannustanut Väyrysen ilmoittamaan valmiudesta keskustan puheenjohtajaksi ja mittauttaa kannatuksensa kesäkuun puoluekokouksessa.

Jo presidentinvaalien aikaan kyseltiin, mitä Väyrynen mahtaa kannatuksellaan tehdä. Vastaus saatiin näin pian. Itseluottamusta uhkuva Väyrynen haastaa puolueen nykyjohdon.

Varmasti kysymys on puolueen linjasta ja aatteesta, mutta vaikea on olla näkemättä siirrossa myös näpäytystä Mari Kiviniemelle ja muulle puolueen johdolle. Varaa on; Väyrynen keräsi vaaleissa enemmän ääniä kuin keskusta eduskuntavaaleissa.

Väyrynen antoi presidentinvaalikampanjallaan vakuuttavan näytön siitä, että hän pystyy edelleen sytyttämään kenttäväen. Nyt keskustassa keskustellaan, ja Väyrynen määrää tahdin.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille


Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat