Päätoimittaja Ville Pohjonen
Torstai 9. helmikuuta 2012. Nimipäivät: Raija, Raisa

Sittenkin myönteinen ongelma

Salon Seudun Sanomat 4.9 2010 05:56:34

Salossa viisikymmentä lasta on jäämässä ilman kunnallista hoitopaikkaa. Paikkoja löytyy vain runsaalle kahdeksallekymmenelle uudelle hakijalle.

Ongelma on numeroiden valossa iso. Suuren ongelman takana on taloudellisesti myönteinen viesti. Pienten lasten vanhemmille on jälleen tarjolla töitä.

TILANNETTA selittävät muun muassa kauppojen aukioloaikojen pidennykset ja Nokian lomautusten peruminen. Isät ja äidit menevät töihin. Lapsille on löydettävä hoitopaikka. Ilmiö näkyy myös siinä, että vuoropäiväkotiin olisi tulossa paljon aivan pieniä ja vauvaikäisiä lapsia.

Oikeuskunnalliseen päivähoitoon velvoittaa Saloa kaivamaan esiin nopeita ratkaisuja. On löydyttävä sekä hoitajia että tilaa.

Katseet käännetään perhepäivähoitajiin. Kodeissaan vieraittenkin lapsia hoitavien työn arvo huomataan viimeistään silloin, kun talouden rattaat tarvitsevat pyörittäjiä.

ARVOSTUS voisi näkyä selkeästi muulloinkin. Laadukkaan hoidon tarve saattaa olla jopa suurempi, kun talousongelmat painavat vanhempien
mieltä. Pienten ihmisten hoitamisessa ei ole kyse pelkistä numeroista.

On hyvä, että akuutti hoitopaikkojen tarve nostaa pöytään keskustelut perhepäivähoitajien palkkauksesta sekä mahdollisuudesta saada korvaus myös omien lasten hoitamisesta.

Salo tukee myös yksityisen päivähoidon valitsijoita. Kotona alle kolmivuotiaita lapsiaan hoitavat saavat kahdensadan euron suuruista Salo-lisää Kelan maksaman kotihoidon tuen lisäksi.

Yksityisen päiväkodin tai yksityisen perhepäivähoitajan valinneille on myös tarjolla kunnallista hoitotukea. Sitä on tarkoitus korottaa vuodenvaihteessa sosiaali- ja terveystoimen hintaindeksin mukaan.

YKSITYISESSÄ päiväkodissa hoidettavasta lapsesta maksettava kunnallinen tuki nousisi lähelle viittäsataa euroa kuukaudessa. Yksityisellä perhepäivähoitajalla hoidossa olevasta alle kolmevuotiaasta lapsesta saisi vuodenvaihteen jälkeen hoitotukea yli kaksisataa euroa.

Salon maksamat yksityisen hoidon tuet kannustavat varmasti vanhempia hakemaan vaihtoehtoja päivähoito-ongelmiin.

Tärkeintä on, että jokainen lapsi voi olla hyvässä ja turvallisessa hoidossa silloin, kun hän hoitoa tarvitsee.

Kerro kaverille
Copyright © 2001-2012 Salon Seudun Sanomat