Rikasta elämää merellisessä Salossa
Salon Seudun Sanomat 4.9 2010 05:57:16
Otsikko on mainoslause.
Sille on oikein ymmärrettynä katettakin.
Kun Sitran paikallinen vaikuttajafoorumi tällä viikolla ensimmäisen kerran kokoontui, löysivät osallistujat helposti pitkän listan vahvuuksia, joille Salon tulevaisuutta voidaan rakentaa.
Suurimmaksi yhteiseksi nimittäjäksi nousi alueen monipuolisuus.
Salolla on erinomainen talousmaantieteellinen sijainti ja pitkä teollinen, kaupallinen ja kulttuurinen historia. Ruukit ja kartanot – ja niiden päälle Nokian huippuyksiköt. Samaan aikaan Salo on Suomen suurin maatalouskaupunki.
Muukin teollisuus on melko monipuolista ja yritysten määrä suuri.
Yrittäjyys- ja kauppiasperinne näkyy hyvänä palvelukulttuurina ja ammattiylpeytenä. Uhota ei, mutta kaikki on tapana tehdä hyvin. Lopputuloksena on laatua.
Menestymisen halu ja edellytykset ovat niin vahvat, että taloustaantuman jäljiltäkin paikkakunnassa nähdään ennen kaikkea potentiaalia.
Paikallisuutta arvostetaan ja suositaan. Toisaalta globaalien yritysten verkostot ja muuttajat ovat tehneet Salosta hyvin kansainvälisen.
Kaupungin puistomainen vihreys hivelee silmää. Tori sykkii elinvoimaa. Monipuoliset kauppapalvelut ja keskustan erikoisliikkeet vetävät asiakkaita laajalta alueelta.
n n
Salo on ihmisenkokoinen ja ihmisläheinen kaupunki, jossa on runsas kulttuuri- ja urheilutarjonta, vilkas yhdistystoiminta ja yhteisöllinen ilmapiiri.
Kaupungissa on tilaa asua mukavasti ja elää väljästi. Liikkuminen lyhyillä etäisyyksillä on helppoa. Helsinkiin on hyvä yhteys, jos tulisi asiaa.
Kun asuminen on suhteellisen edullista, jää rahaa enemmän muuhun elämiseen. Kun aikaa ei tuhraannu työmatkaruuhkiin, jää enemmän vapaa-aikaa.
Kesäasukkaiden kautta alueen mielikuva pääkaupunkiseudulla on positiivinen. Etätyön mahdollisuus lisää kakkosasuntojen käyttöä.
Luonto on monipuolinen ja hieno: meri, joet, järvet, peltomaisemat. Meri on luontovalteista vahvin.
n n
Salon monet hyvät puolet voi tiivistää elämisen rikkaudeksi, elämänlaaduksi.
Kyselyissä on ilmennyt, että salolaiset – syntyperäiset ja muualta muuttaneet – ovat verraten tyytyväisiä omaan asuinalueeseensa. Tämä viesti olisi saatava kerrotuksi aiempaa paremmin myös ulospäin.
Salon markkinointi kaipaa kärkituotetta, joka ilmentäisi alueen ainutlaatuisuutta ja erinomaisuutta. Se voisi olla esimerkiksi uusi meren, joen ja torin läheisyyden yhdistävä asuinalue, joka nostettaisiin valtakunnalliseen tietoisuuteen. Ekologinen huipputeknologian kylä, kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu, asuntomessut, kuuluisa liikemies rahoittamaan – kaikkia näitä keinoja käytetään jo muualla.
Salon lähtökohdat ovat hyvät: kaupunki tiedetään ja se osataan sijoittaa kartalle.
Salon tarina tunnetaan. Se on menestystarina. Nyt sille pitää vain kirjoittaa jatko-osia.
Jukka Holmberg